ALKUTEKSTI: Joulupukin mysteeri on selvittämättä! Kuka onkaan tuo kaljamahainen punavalkeaan pukeutuva perverssi ukko joka aina jouluöisin savupiipuista muita ihmisiä tiirailemaan saapuu? Tämä jouluinen tylsällä huumorilla höystetty FANIkirjoitelma on kirjoitettu mitä sekavimmassa mielentilassa, ja se on 100% © Nikuchu Productin. All rights reserved, tahi jotahin. Hauskaa Joulua :D!

TARINATEKSTI: Muumipeikko siristi silmiään ja katsoi joulukalenteriinsa. Luminen talvimaisema siinä koreili Joulupukilla höystettynä. Ei Muumipeikolla suklaakalenteria ollut, tai niin hän ainakin luuli. Tosiasiassa Myy oli syönyt Muumipeikon suklaat hänen kalenteristaan, ja tuo naiivi peikko luulee edelleen, että kyseessä oli postissa tullut Pikku Kakkonen-ilmaisnäyte kalenteri. Luukusta paljastui kynttilä. Pieni valkoinen kynttilä, jossa paloi hassu valo. Tavallisesti tähän kohtaan kirjoittaisin, että päähenkilö pukisi vaatteensa päälle, mutta sen kirjoitettuani muistin, että kappas, eihän Muumeilla vaatteita ole, mitä nyt joillain ernuilla jotakin, kuten Muumimammalla essunsa. Ja voihan käsilaukkukin vaate olla, riippuu miten sitä hyödyntää.

Muumeilla on tapana nukkua talvisin talviunta, mutta tänä talvena Muumit päättivät olla hereillä ja järjestää rankemman sortin Muumibailut (tunnettiin myös nimellä ”Joulubailut”). Muumimamma oli valmistellut kaikenlaisia herkkuja läpi vuoden, ja nyt Joulun tultua oli suurin osa tammikuussa leivotuista rusinapiiraista muuttunut pieniksi ruskeiksi hiivaklimpeiksi, jotka olivatkin kovasti Nipsun mieleen. Muumipeikolla oli kovin vähän kokemusta Joulusta, Ostos-TV:stä hän oli tosin saanut tietää, että MultiMaker sekotehoitin olisi oiva lahja Jouluksi kaikille, sekä koirille, kissoille, naapureille että Sirke -kansoillekin. Kaupanpäälle saisi tyylikkään ”Näin laihdut sata kiloa päivässä” – oppaan.

Talossa oli kovin hiljaista. Muumipeikko pohti hetken menisikö takaisin huoneeseensa valmistamaan joululahjoja, vai kaapisiko viimeiset hunajahillot keittiön salalokerosta. Ei siellä varmaan mitään ole, Nipsu ne kaikki on jo syönyt, päätteli Muumipeikko, mutta halusi kuitenkin tarkistaa tilanteen. Läskipossu Nipsu nukkui kuola valuen keittiönpöydällä, tyhjät hillopurkit vieressään. Keittiössä kaikui kova kuorsaus, ja senpä tähden Muumipeikko päätti jättää ruokailusessionsa myöhempään aikaan. Nyt olisi joululahjojen aika.

Soitettuaan OstosTV:seen, sai Muumipeikko tietää, että kyseinen firma ei valitettavasti lähetä MultiMakereita niin pitkälle Pohjoiseen missä luntakin olisi, joten Muumipeikko päätti valmistaa itse omat lahjansa. Hän otti muutaman kaapin pöytälokerostaan irti, ja kaatoi niiden sisällöt lattialle. Koli koli, kling, puff, poks. Lattialla komeile muutama nappi, sulkakynä, pala ruskeaa kangasta, verinen puukko, iso läjä Muumipeikko –fanitavaraa (itserakashan kyseinen peikko oli), jogurttipurkki, suklaalevy sekä tietokoneeseen USB-liittimellä kytkettävä musta HP:n hiiri. Tästähän saan hyvät lahjat, Muumipeikko tuumi.
Haettuaan keittiöstä leivinpaperia ja ompelulankaa aloitti hän paketoimisen.

Myös muut Muumilaakson asukkaat olivat kiireisiä jouluaattona. Hemulilla oli harvinaisen Ak7li-Kök7li –kukkalajin tutkiminen kesken, kun nyt kerta oli mahdollisuus olla jouluaattona hereillä, niin kai hän tutkisi harvinaisia, vain Jouluisin kukkivia kukkalajeja. Nuuskamuikkusella (kavereiden kesken Nuuskiksella) oli mielenkiintoinen pilkkimissessio kesken, Pikku Myy random häröili ympäri Muumilaaksoa, Nipsu nukkui, Muumimamma valmisteli hedelmäistä maksahyytelöä, Muumipappa päätti aloittaa juhlan viettämisen jo vähän aikaisemmin, Niiskuneiti rakenteli huomenna sulavaa lumihökkelöä jota itse kutsui ”LumiKasaksi” sekä Vilijonkka (lapsineen) kuoli hypotermiaan. Kukaan ei malttanut odottaa vuoden kohokohtaa, Muumimamman joulubailuja. Joulubailut olikin koko Muumilaakson kuumin puheenaihe, ja naispuoliset henkilöt kävivät kovaa keskustelua siitä, mitä pukea päällensä.
Aika tuntui lentävän siivillä, ja jopa Taikurikin alkoi hermostua nenäkarvoistaan.

Kukaan Muumilaakson asukkaista ei vain tiennyt, että kuinka lahjat annettaisiin. He olivat kuulleet, että Joulupukki, tuo kaljamahainen punavalkeaan pukeutuva perverssi ukko joka aina jouluöisin savupiipuista muita ihmisiä tiirailemaan saapuu, jakaisi lahjat. Mutta kuinka lahjat annettaisiin Joulupukille?

Asukkaat pitivät asiaa niin kriittisenä, että päättivät pitää torikokouksen Mymmelin talon luona. Kokouksen aloitti virallisesti Muumilaakson Poliisimestari. ”HYVÄT KANSALAISET, METWURST! Olemme tulleet hankalan ongelman eteen, kuten kaikki tiedämmekin. Tänä vuonna, täysin poikkeuksena, mehän päätimme olla hereillä, ja katsoa mikä Joulu itse asiassa on! Koitimme ottaa ainoan TV-kanavamme, Ostos-TV:n, kautta selvää, miten ihmiset Joulua juhlisivat, mutta selvää kuvaa emme saaneet. Oli nimittäin kova tuuli, ja radioputki säröili. Oli miten oli, tämänhetkinen ongelmammehan on: Kuinka saada lahjat Joulupukille?” Asukkaiden keskellä pystyi havaitsemaan selvää epävarmuutta ja ahdinkoa, kunnes, kuin salama kirkkaalta taivaalta, tyylikäs Taikuri saapui mustan Leopardinsa kanssa. ”Älköö huoliko, te Muumilaakson asukit! Min olla teitä tänne kauas Pohojosee auttaan saapunut, kuin itse Jeesus kaukoja aikoja sitten maailman immeisiä jeesimään tuli. Olen suuren suuri welho, Tietäjä Iänikuinen, ja minä omistaa vastahukset kaikkeen teidän onkelmi! Vai ette työ, rahvaat, tierä millä tavoin lahjanne perille saavuittaisitte? Anta kaikki teirä lahja minulle, ja minä lahjotta ne avokätisesti suuren suurelle taruolennolle, mystiselle legendalle, kaltaiselleni tietäjälle, joulupukille!” Taikuri sanoi arvokkaasti viittaansa heiluttaen. Ei kyseinen heppu kasvoiltaan kovinkaan komea ollut, ja vartalokin nyt oli mitä oli. Tärkeintä oli kuitenkin sanoma. Asukkaat, tai rahvaat niin kuin Suuri Tietäjä heitä kutsui, uskoivat taivaasta tulleeseen pelastajaan, ja niin he yksi toisensa jälkeen kippasivat lahjansa Taikurin viitan alle, Muumipeikko myös. ”Oi kiitos, te rahkaat. Nyt lausun suurensuuren taikasanat, ja teirän lahjoset pääsevät perille:
OoooooOoo-ooowoooooo! Te suuren henget tuolla puolen, poistakaa näiden asukkaiden huolen! Lahjat perille viekää, ripeästi Pukille saavuttakaa, sekä Veikkaus-arpoja raaputtakaa! Oooooo, kuulkaa minuaaaaa! KUN TEITÄ KUTSUUUN! OOOOOOOOOOOOOOO!
Ja niin lahjat katosivat kuin savuna ilmaan, Taikuri mukaan lukien. Asukkaat olivat luottavaisin mielin, ja palasivat takaisin koteihinsa tekemään viimehetken meikkejään.

Mörkö heräsi kovaan kolaukseen. Hän olisi raaputtanut päätään kun sitä niin kovasti kutitti jos hänen, öh, tassunsa olisivat niin korkealle yltäneet. Mörköä ei kylmyys haitannut, hän piti siitä. Metsässä, pienen pienessä maan alla sijaitsevassa koloisessa, tuo poloinen yhteiskunnan ulkopuolelle jätetty otus asui. Kukahan tai mikähän hänen uniaan häiritsi, hän pohti työntäessään kattoa pois paikoiltaan jotta pääsisi ulos. Talvi oli kaunista aikaa Mörön mielestä, kokemusta hänellä ei tosin siitä ollut, mutta kuvakirjat kertovat paljon enemmän mitä luulisi. Mörkö tutkaili hetken ympäristöä, ja yhtäkkiä hän näki punavalkoisen, isolle ihmiselle tai otukselle tarkoitetun puvun maassa. Sen päällä oli myös pieni lakki, tekoparta, silmälasit, äänenmuunnin, ruskea vyö sekä suuri säkillinen täynnä lahjoja. Päällä oli kirje: ”Tulevalle Muumilaakson Joulupukille, Jumalat ovat valinneet sinut tähän kunnialliseen rooliin tänä vuonna. Terveisin: Valtakunnallinen Joulupukin valitsemis-säätiölautakuntayhtö OY AB.” Mörkö oli niin iloinen, ettei sanotuksi saanut, kerrankin hänet oli muistettu! Hän puki puvun päällensä, sekä laittoi äänenmuuntimen päälle. (Laitteessa oli kaksi nappulaa: ”HOU HOU!” ”Ollaankos täällä oltu kilttejä?”) Mörkö lähti matkaan kohti Muumitaloa.

Muumitalossa kaikki oli valmista joulubailujen alkamista varten. Muumimamman herkut odottivat syöjiänsä herkullisina isolla pöydällä Muumitalon ulkopuolella, ja Muumipeikko teki viimehetken valaistussäädöksiään, ja Nipsu testasi ruokien laadun. Herkullisia, A-luokan ruokalajeja olivat kuulemma. Väkeä alkoi saapua hiljalleen, ja kahdeksan maissa kaikki kutsutut ja kutsumattomat olivat saapuneet paikalle. Muumipappa päätti aloittaa joulubailut kuuluisilla puheillaan: ”OI OLKOOS TEREVETULLEITA VANHOT VEIKOT! Joo ei täs muutaku et bileet pystyy! Alkoholitarjontaa on kaikenikäisille tänään! Muahahahhahaha!” Vieraat taputtivat, ja juhlat alkoivat. Kaikilla oli hauskaa aikaa, vaikka jokainen aivan varmasti odottikin Joulupukin saapumista.

Mörön näkökulmasta Muumitalo alkoikin jo näkyä. Mörköä jännitti, ja hän varmisti, että tekoparta oli kunnolla kiinni. Kylmä hiki virtasi Mörön kasvoilla hänen kävellessään kohti Muumitaloa.

HOU HOU!” Kuului jostain. Vieraat hyppäsivät tuoleiltaan säikähdyksissään. ”ONKOS TÄÄLLÄ OLTU KILTTEJÄ?” Äänenmuunnin kysyi. Muumilaakson asukkaat hurrasivat ja vastasivat myötäilevin liikkein. ”HOU HOU” äänenmuunnin sanoi, ja Mörkö alkoi jakaa lahjoja. Niiskuneiti sai Muumipeikon tietokonehiiren, Muumipeikko sen sijaan Niiskuneidiltä uuden kamman – häntäänsä varten. Pientä punastusta nuorten peikkojen välissä oli havaittavissa. Kun kaikki lahjat oli jaettu, Muumiväki kiitti Joulupukkia. ”HOU HOU”, Mörkö, tai siis äänenmuunnin, vastasi. ”Mutta kuka sinä oikein olet?” kysyi tarkkasilmäinen Pikku Myy, joka huomasi, että liian pienen punavalkoisen puvun alta paljastui liilat käpälät. Mörkö punastui suunnattomasti, ja alkoi vapista. ”Niin niin, sitä minäkin mietin *hik hik*”, Muumipappa sanoi. Mörkö ei nähnyt siinä mitään vikaa, että hän paljastaisi persoonallisuutensa, olihan hänet sentään valittu ”Vuoden Joulupukiksi”. Mörkö riuhtaisi Joulupukkivaatteensa pois päältään, ja sen nähtyään Muumiväellä jäi ruoat puoliväliin vatsalaukun ja suun väliin. Muutama koetti paeta, mutta Mörön hyytävä kylmyys pian jäädytti kaikki Muumilaakson asukkaat, muutaman minuutin kuluttua koko Muumitalo oli jään peitossa, linnut jäätyivät ilmaan kiinni, taivaankansi jäätyi kiinni, ilma muuttui kiteiksi. Mörkö oli unohtanut kirouksensa, ja itki kovasti. Hän kääntyi murheellisena takaisin kohti metsää, jäädyttäen kaiken aina jäniksistä kiiltomatoihin matkallaan. Mörkö oli ollut niin kiihdyksissään kuullessaan, että joku oli todellakin muistanut hänet, että oli aivan unohtanut Noidan tekemän jäädytysloitsun. Mörkö parka. Muumilaaksoa seurasi Mörön esiintymisen jälkeen 10000 vuoden mittainen Jääkausi, ja Mörkö päätti, ettei enää ikinä aukaisisi onkalonsa luukkua, vaan eläisi siellä yksin kirjoittaen tarinoitaan Joulupukista. Koko Muumimaailma oli sinisten jääkiteiden peitossa.

10000 vuoden kuluttua taivas suli ja kiiltomatojen valot pälkähtivät. Meret sulivat, samaten purot, pilvet, puut ja pensaat. Eläimet virkosivat takaisin eloon. Kauan kaivattu aurinko esiintyi taas Muumilaakson taivaalle. Muumien jäätyessä heidän elimistössään alkaa varakehonsuojelemis -prosessi, mikä pitää heidät myös heidän talviunillaan elossa. Tämä mekanismi piti koko Muumiväen elossa koko 10000 vuoden ajan, ja pian Muumipeikko räpsäyttikin jo silmiään. Kevät teki tulojaan. Lauma Muumiväkeä oli jostain heidän mielestään niin kummallisesta syystä kokoutuneet Muumitalon edustaan, ja pöydällä oli Muumimamman herkkuja. Kukaan ei muistanut tapahtuneita, mutta he päättivät silti syödä herkut ja viettää hauskaa aikaa. Ainoastaan avaruudesta tapahtuneita tarkkaillut Taikuri Leopardineen näki ja muisti tapahtuneen ja päätti, ettei enää koskaan puuttuisi Joulupukin legendaan.

Hauskaa Joulua!